Ihan oikeesti tässä taas

Enpä olisi tätäkään uskonut. Tiedä monesko oma blogi tämä on, ja kyllä kai tämäkin jossain vaiheessa taas hiipuu ja loppuu, mutta koitetaas nyt kerran vielä. Aiheet pysyneet vuodesta toiseen samana - hevosia, raviurheilua ja -murheilua, toivotonta amatöörimäistä räpellystä, joskus satunnaisia onnistumisia ja ilon pilkahduksia. Hevoset vaihtuu, reenari pysyy. Tällä hetkellä kalusto on nuorta joukon vanhimman ja kokeneimman siirryttyä hiljattain ystävien perheeseen ammatinvaihtajana - ratsuksi. Saa nyt nähdä mitä tänne blogiin tulee jatkossa naputeltua. Painotus kuitenkin todennäköisesti aikalailla treenipäiväkirjamaisuudessa, kunhan naputtelen itselle muistiin mitä on tullut hevosten kanssa tehtyä ja koska. Mutta kai jokaisen vakavastiotettavan blogin alkuun tarttis jonkinlainen itsensä ja hevosten esittely tehdä. Joten aloitan vaikka - tadaa - itsestäni. 

Hei, olen Hanna, ja olen hevosholisti. 39v neljän lapsen äiti Pirkanmaalta, joka työkseen hoiti ennen ravihevosia, sitten vuosikaudet omia lapsiaan, ja nykyisin palkka maksetaan vanhusten hoitamisesta. Ilmeisen hoivaviettinen yksilö siis! Hevosia löytyy pihasta viisi. Vielä toissakesänä vannoin että hevoset on omalta osaltani nyt nähty, tyhjensin tallit ja tarhat, möin kopit ja kärryt, ja nautin hevosettomasta elämästä loppuelämäni... eikun siis hetkinen. Nautin hevosettomasta elämästä tasan viisi viikkoa. Ja se riitti! Kohtalo puuttui peliin heittäen omakasvattini takaisin kotiin. No eihän hevosta yksin voi pitää, otetaan sille kaveri. Ja kun hevosia on kaksi, niin siinähän se kolmaskin menee samalla vaivalla. Jne jne. Yksi asia johti toiseen, ja tosiaan tuossa noita hoivattavia on taas pihan täydeltä. Eikä harmita, koska onhan tää hevoshölmöily nyt ihan parasta, iloineen ja suruineen!

Mää ja meidän kasvatti Ray Mysterio Ypäjän huutokaupassa takavuosina.