Ja nyt jo yli kuukausi :D

Ei tää blogin kirjoittaminen nyt ihan ole ottanut odotetusti tuulta alleen mutta jatketaan samalla harvaakin harvemmalla tahdilla! Tosiaan viime postauksesta taas kuukauden päivät, eihän täällä toki mitään dramaattista ole tapahtunut mutta vähän aktiivisemmin kuvittelin ehtiväni ja motivoituneeni kirjoittelemaan. Oskun kanssa on peruskuntotreeniä kotosalla ajeltu, kelit on olleet kovasti vaihtelevat jäätyneestä hiekkatiestä kelirikkokuravelliin joten tiepohjien ehdoilla on menty. Oskuun on tullut kotioloissa oikein mukavasti virtaa, ei liikaa, mutta silleen hyvällä tavalla, se kyselee jo välillä itsekin että josko mentäis lujempaa?!

No, eilen sitten käytiin Teivossa "hurjastelemassa" kevään ensimmäinen hiitti. Pehmeä lasku oikeaan treeniin, joten ajettiin vain yksi maltillinen hiitti ilman sen kummempaa hoputtamista. Ja voi vitsi miten sitä voikaan olla 37-vauhtiseen hiittiin ihminen tyytyväinen!! Huippunopeus huiteli viimeisellä puolikkaalla 27-vauhdissa, ei siis mitään lujaa-lujaa, mutta pointti se että hevonen ei kammennut yhtään mihinkään vaan juoksi tasapainoisesti ja suorassa! Tai, no, kammennut ja kammennut, kyllähän se teki jos jonkinmoisia lenkkejä ja mutkia ja silmukoita, ihan vaan hölmöyttään mulkoillessaan ja kiemurrellessaan, mutta siis se ravi, silloin ystävänpäivänä kun sen koeajoin niin sehän painoi jo 45-vauhdissa ihan reilusti sisälle, niin se oli nyt tossa kymmenen sekuntia kovemmassakin vauhdissa poissa! Ja hevonen jolla ei kuulemma ole entisessä elämässään mahtunut jalat alle vaan on lyönyt raakasti taakse, ei kyllä lyönyt yhtään sen enempää kuin mikään muukaan tavishevonen, normi takasäärisuojilla mentiin, ja takaputseilla kaikenvaralta, mutta ilmeisen turhaan.

Ja jos noin muuten huomioita tekisin, niin ajoin siis ilman sekkiä ja ravi pysyi kasassa oikein hyvin, ja se etupääkin tosiaan ehti alta pois vaikkei päätä kinnattukaan taivaisiin. Ja henkikin kulki jajaja. Korvissa pumpulit, suussa Bristol, kieli kiinni kaikenvaralta. Siinä kaikki. Sykkeet oli yhden hiitin jälkeen kuin normi hölkkälenkiltä palatessa, joten ens kerralla surutta tuplahiittiä kehiin. Ja se ens kerta onkin jo torstaina Pilvenmäellä, saadaan Oskun hiittikaveriksi omakasvatti Alli niin hauska nähdä unohtuuko kaverin kanssa juostessa muut mutkittelut.

Noin muuten reissu meni mukavasti. Heinä ei oikein menomatkalla Oskulle maistunut, kopissamatkustaminen on autoon tottuneelle vielä vähän jännää. Katoksella ruuna oli tarkkaavainen mutta rauhallinen, ei ramppaamisia, tärinöitä eikä paskomisia. Hiitin jälkeen tallinmäen lenkki taisi nostaa sykkeet korkeimmalle kun yksi pelottava roskis yritti selvästi syödä pikkuruunan ihan noin vain ykskaks yllättäen! Jäätiin kuitenkin henkiin, päästiin pakoon :D Takas katoksella sitten, vettä meni nyt vain parisen litraa normaalin ämpärillisen sijaan mutta annetaan anteeksi ja toivotaan että se juominen hiittireissussakin tulee tavaksi varsinkin kunhan ilmat tästä lämpenee. Pesupaikalla me maalaiset unohdettiin että Teivossa tarvii kolikoita joten pesupaikalle tehtiin kaksi retkeä. Valoja ja ovea ihmeteltiin, kaikkee ne kaupunkilaiset keksii, automatiikkaa :D Ei sentään revitty ovea paikaltaan vaan tajuttiin lukea ohjeita. Kotimatkalla Oskulle olis kyllä maistunut heinä mutta se ei selvästikään oikein diggaile heinäverkosta vaan haluaisi syödä siitä ruokintapöydältä nenän edestä. Täytyy kehitellä jotain!!!

Kotona lutrattiin jalkoja vähän Greene'sillä ja Osku pääsi vielä illaksi paimentamaan tarhamaskottiaan Patea. Iltaruuat oli kaikki maistuneet, samoin yömehu, ja aamullakin ruoka maistui normaalisti joten ilmeisen hyvä mieli oli pojallekin reissusta jäänyt. Hyvä näin!!!

Tässä vielä yhden sortin ennen-jälkeen-kuva Oskusta. Alemmassa kuvassa se on meillä ekaa päivää. ylempi kuva otettu 2kk myöhemmin, kun on ensin hoidettu mahahaava pois ja saatu kerättyä vähän massaa josta lähteä rakentamaan lihasta. Olen kyllä kaikin puolin tyytyväinen tähän meidän liisinkipoikaan!!! <3 

Melkein kuukausi meni

Ha! Jaa niin että mikä kirjoitusinto ja mikä treenipäiväkirja? Yo-hoo, where are you? :D Eli siis, vaikka kuvittelin että aikaa kirjoittamiselle on, ei sitä sitten näköjään ihan niin paljon vielä olekaan. No mutta. Mitä on tapahtunut tuon ensimmäisen tyhjänpäiväisen horinatekstin jälkeen? Perus loskapaskatalvea. Vaikka en noita hevosiani ole vielä esitellytkään kuten suunnittelin, niin todettakoon että molemmat treeni-ikäiset hevoset on liikkuneet valjaissa hyvin pitkälti suunnitelmien mukaan. Tuo 2v puttetamma Elli on normaalisti ajossa pari kertaa viikossa, ja niin on ollut nytkin. Meidän normilenkki on noin 6-8km hölkkää ja kävelyä, enimmäkseen hölkkää. Hyvin se jaksaa mennä, ja kun otin huvikseni viime lenkille Timerin mukaan, niin näköjään vieläpä ihan reippaastikin! Yleensä vain pitelen, mutta kun vähän ohjista hölläsin, oli vauhti heti kahden minuutin pintaan ja olis mennyt kovempaakin mutta en uskaltanut enempää päästää! :D Ihan umpiravuri se on, näillä normilenkeillä ei siis laukkaa millään.

Osku taas, 4v lämpönen ruuna on vielä aika tuore tuttavuus, se muutti meille ystävänpäivänä. Mahahaavainen, stressaantunut kuiva viulunkieli joka kipitti pää pystyssä lyhyttä tökötystä. Kaviot oli sukset ja balanssi muutenkin liikkeet huomioiden kummallinen. Oikea takajalkakin oli tainnut jäädä vanhaan kotiin. No sen käytin klinikalla, syötin mahahaavalääkekuurin, aloitin ihan peruskuntotreenin matalilla sykkeillä, laitoin tarhakaveriksi vuotiaan orivarsan, hoidatin arkoja paikkoja klinikalla. Nyt Osku syö ja juo kuin hevonen, tulee tarhassa portille vastaan, lenkkeilee ilman sekkejä ja kielisiteitä ja askel on pidentynyt kilometrin. Rentous on ihan silminpistävää, olen todella tyytyväinen!!! Nyt kun vielä saadaan se oikea takajalka kunnolla mukaan, on tältä pojalta lupa odottaa mukavaa tulevaisuutta. Tänään oli oikein loskapaskakeli, kuvittelin että raskas alusta, ja ajoin vain 7km hölkän, mutta sehän olikin näköjään Oskulle ihan höpölenkki. No, hyvä niin, nyt ykkösjuttu on se että treenaaminen on rentoa ja hauskaa hyväntuulen hommaa meille molemmille!

Ihan oikeesti tässä taas

Enpä olisi tätäkään uskonut. Tiedä monesko oma blogi tämä on, ja kyllä kai tämäkin jossain vaiheessa taas hiipuu ja loppuu, mutta koitetaas nyt kerran vielä. Aiheet pysyneet vuodesta toiseen samana - hevosia, raviurheilua ja -murheilua, toivotonta amatöörimäistä räpellystä, joskus satunnaisia onnistumisia ja ilon pilkahduksia. Hevoset vaihtuu, reenari pysyy. Tällä hetkellä kalusto on nuorta joukon vanhimman ja kokeneimman siirryttyä hiljattain ystävien perheeseen ammatinvaihtajana - ratsuksi. Saa nyt nähdä mitä tänne blogiin tulee jatkossa naputeltua. Painotus kuitenkin todennäköisesti aikalailla treenipäiväkirjamaisuudessa, kunhan naputtelen itselle muistiin mitä on tullut hevosten kanssa tehtyä ja koska. Mutta kai jokaisen vakavastiotettavan blogin alkuun tarttis jonkinlainen itsensä ja hevosten esittely tehdä. Joten aloitan vaikka - tadaa - itsestäni. 

Hei, olen Hanna, ja olen hevosholisti. 39v neljän lapsen äiti Pirkanmaalta, joka työkseen hoiti ennen ravihevosia, sitten vuosikaudet omia lapsiaan, ja nykyisin palkka maksetaan vanhusten hoitamisesta. Ilmeisen hoivaviettinen yksilö siis! Hevosia löytyy pihasta viisi. Vielä toissakesänä vannoin että hevoset on omalta osaltani nyt nähty, tyhjensin tallit ja tarhat, möin kopit ja kärryt, ja nautin hevosettomasta elämästä loppuelämäni... eikun siis hetkinen. Nautin hevosettomasta elämästä tasan viisi viikkoa. Ja se riitti! Kohtalo puuttui peliin heittäen omakasvattini takaisin kotiin. No eihän hevosta yksin voi pitää, otetaan sille kaveri. Ja kun hevosia on kaksi, niin siinähän se kolmaskin menee samalla vaivalla. Jne jne. Yksi asia johti toiseen, ja tosiaan tuossa noita hoivattavia on taas pihan täydeltä. Eikä harmita, koska onhan tää hevoshölmöily nyt ihan parasta, iloineen ja suruineen!

Mää ja meidän kasvatti Ray Mysterio Ypäjän huutokaupassa takavuosina.